Uusissa RFC-siivousvaunuissa pienet siivouskoneet kulkevat mukana helposti ja turvallisesti.
Siivousalalla on vuosien saatossa nähtävissä selkeää kehitystä työtavoissa ja prosesseissa. 80-luvulla lattiamoppauksessa käytettiin ensin pesumoppeja ja myöhemmin tasomoppeja. Kemikaalit olivat vahvassa roolissa päivittäisessä siivouksessa. Kerran vuodessa tehtävä syväpuhdistus auttoi saamaan kemikaalit pois lattioilta, jotka olivat jääneet pinnoille liiallisen annostelun vuoksi. Tuotekeskeisyys määritteli kaikkea tekemisestä ja ymmärrys kokonaisvaltaisesta siivousprosessista oli äärimmäisen vähäistä, ellei olematonta.
2010-luvulla markkinoille ilmestyi pienet lattianhoitokoneet ja tämä oli ensimmäinen signaali siivousalan uudesta aikakaudesta. Meni kuitenkin vielä muutamia vuosia, ennen kuin voitiin alkaa puhumaan tekemisen uudesta tasosta. Kuitenkin viimeistään nyt manuaalikäyttöiset lattianhoitokoneet ovat vakiinnuttaneet paikkansa päivittäisessä siivouksessa.
RFC – jäämävapaa ylläpitosiivous on prosessi, jossa yhdistetään päivittäinen koneellinen ja manuaalinen siivous yhdeksi saumattomaksi kokonaisuudeksi. Ratkaisevaa tässä uudessa prosessiajattelussa on juuri tämä päivittäin tapahtuva ylläpitosiivous. Kaikki muut tähän RFC-prosessiin tarvittavat tuotteet kuten Rekola Reflex -moppausmenetelmä, pienet manuaalikäyttöiset koneet ja puhdistavat vedet ovat olleet markkinoilla jo jonkin aikaa, mutta kunnollinen tähän tarkoitukseen suunniteltu siivousvaunu on puuttunut prosessista. Mutta ei puutu enää!
Rekola Motion RFC-vaunut ovat siivousalan uudet suunnannäyttäjät, jotka mahdollistavat tehokkaamman siivousprosessin luomisen. Rekola vaunuratkaisuilla siivouskoneet kulkevat mukanasi ergonomisesti, helposti ja turvallisesti. Olemme suunnitelleet oman vaunuratkaisun i-mop, Numatic/Taski sekä Hako koneille. Minkä näistä koneista valitsetkaan, me tarjoamme sille kätevän kuljetusratkaisun!